Me muutettiin.

chilllit.blogspot.com

Toivottavasti tämä toisi vähän lisää kirjoitusintoa ;)

Omaan lomaan aikaa 12 työpäivää. Kai tässä vaiheessa saa jo alkaa laskea tunteja, saahan?

Chili onkin lomaillut sitten munkin puolesta. Sunnuntaina nähtiin ihan ohi mennen ja tuliaisiksi sain monta tuhatta pusua. Sitä ennen oltiin nähty varmaan viikko sitten ja taas tuo koiruus on reissun päällä. Mutta tosi kiva kuitenkin, että on päässyt äitin mukana tekemään kaikkea kivaa mistä tykkää. Mökkeilemään, komentamaan Pissa-Liisaa ja ennen kaikkea uimaan.

Tuo kesän aktiivisuus tuo mukanaan myös pienen onkelman. Koira on laiha kuin mikä. En muista koska se olisi ollut noin laihassa kunnossa, kylkiluut vaan törröttää. Chili kuitenkin syö tosi hyvin, mutta mitään ei vaan luiden päälle jää. Pitäisikö alkaa syöttämään silavaa ;o)

Kilin tittelirivistöön karttui kesäkuun alussa kolmas arvonimi, kun se hyppyvalioon oikeuttavat serti tuli Tampereelta kera nollavoiton. Pitkin kevättä ollaan tehty aika näppäriä hyppiksiä, vaikka normaalisti ei niillä pärjätäkään. Ainakin kahdella muuten tosi nätillä hyppyradalla on tullut yksi vaivainen rima jostain typerästä ohjausvirheestä. Mutta nyt vihdoin ja viimein pysyi ne rimatkin ylhäällä. Rata itsessää oli pelkkää taistelua, koira ei jotenkin kulkenut ollenkaan. Tuntui lähes perässä vedettävältä ja siksi olikin yllättävää, että sillä heltisi tuo ykköspalli.

FIN AVA, FI H-AVA & FIN MVA Chili

Pitäisi kai valiohakemustakin rustata. Kennelliitto on vaan niin kovin vanhanaikainen, että kaikki tarvitsee lähettää postitse. Vai onkohan nykyään olemassa joku sähköinen lomake?

 

Voi kun saisi tuon keinun opetettua edes aavistuksen paremmaksi....

Kiitos kuvista Jaana Hakolalle.

Ei, en aio aloittaa tätä postausta voivottelemalla sitä, etten ole puoleen vuoteen kirjoittanut. Muutenhan tämän blogin kaikki ne vähäisetkin kirjoitukset toistaisivat vain itseään.

Menneeseen puoleen vuoteen on sisältynyt paljon:

Joulukuun alussa muutto äidin helmoista omaan kotiin. Tämä on ollut monin tavoin hyvin kasvattava kokemus. Ihmisenä kun olen kovin rutiineihin tykästynyt ja kaikki muutos on ainakin alkuun todella mullistavaa. Kaikkein raskainta koko prosessissa on ollut se, että Chilin eroahdistuksen oireet tulivat esiin sen jäädessä yksin uuteen asuntoon. Onhan tuo kuitenkin asunut koko elämänsä samassa paikassa ja aina lauman kanssa. Kyllä Chili on joutunut ihan yksinkin jäämään, mutta ei ole koskaan tutussa paikassa reagoinut tällä tavalla. Ja voi kyllä, tuo tyttö on kovin kovin sinnikäs. Ei edes sitruunapanta auta ensiapuna, tuo kun ei vähät välitä päälle ruiskuvista sitruuna- tai pippurisuihkeista. Meillä on iso kasa harjoituksia, joilla pyrittäisiin tuota eroahditusta poistamaan, mutta en voi tehdä niitä harjoituksia jos koira ei voi jäädä hetkeksikään yksin. Kuukaudessa ei montaakaan sellaista päivää ole, että voisin ihan joka minuutin koiran kanssa olla. Tämän asian suhteen alkaa olla keinot vähän vähissä, mutta vielä ei ole luovutettu... Olosuhteiden pakosta, tai oikeastaan omasta halusta, ollaan Kilin kanssa muutettu nyt hetkeksi taas takaisin äidin helmaan, mutta kesäkuun alusta alkaen taas yritetään eloa kerrostalossa.

Agilityrintamalla kuluva kausi on ollut ehkäpä heikoin ikinä. Nollia ei vain ole tullut. Nyt kevään mittaan ollaan taas löydetty yhteinen sävel ja ihan tosi hyvältä tuntuvia ratoja ollaan suoritettu. Aina niissä vaan on ollut jotain pientä. Vaikka tämän kesän arvokisat jäävätkin näillä näkymin väliin, niin pääasia kuitenkin on, että Chili on saanut tehdä sitä mitä se eniten rakastaa ja meillä on ollut yhdessä kivaa!

Tuohon asenteeseen ollaankin pyritty etenkin sen jälkeen kun, rutiininomainen silmäpeilaus ei tuottanutkaan niin kovin hyviä uutisia. Mutta päivä kerrallaan, kisaten niin, että jokainen kisa voi olla se viimeinen...

Toinen vuosi ammattikorkeassa alkaa olla lopuillaan. Kuluva kevät on vietetty työharjoittelussa (onneksi palkallisessa sellaisessa) ja kesä kuluu pääasiassa samassa osoitteessa. Kahden vuoden päästä tästä tytöstä pitäisi valmistua insinööri! Vaikka päivä päivältä alkaa olla selvää se, ettei tämä ole mun juttu. Aion kuitenkin tutkinnon suorittaa loppuun ja katsoa sitten mihin elämä kuljettaa.

Ihanaa, että on lämmin! Kesää on kyllä jo niiin pitkään odotettu: mansikoita, hiekkarantoja, maauimaloita, kylmää merivettä, juhannusta!

Niinpä niin. Turha sitä on itseään toistella. Kun ei päivity niin ei päivity...

Kisarintamalla on viime aikoina oltu aika hiljasta tyttöä. Treeneissä kulkee huippuhyvin, mut ei saada siirrettyä sitä kisoihin. Kisoissa kun käsi irtoo kropasta 10 senttiä niin koira onkin irronnut jo puolen hallin mitan. Joopajoo, koitapa siinä sitten perässä pysyä. Mutta ehkä se tästä, toivoa ei vielä ole menetetty.

Kili alias Chili ei ole vieläkään aloittanut syksyn juoksua. Tyttärensä Flii on juossut jo kohta kaksi kuukautta sitten ja normistihan noilla on juoksut samaan aikaan. Vaan nytpä kuningatar onkin päättänyt pitkittää, toivottavasti ei sitten ihan joulunpyhille osu, kun pitäisi aattoa viettää uroksen kanssa saman kuusen ympärillä.

Mitäs muuta... Chili sai muutama viikko takaperin luopua myös pitkään ja hartaasti kasvatetusta turkistaan. Onneksi vielä ei tänne etelään ole saatu pakkasia, joten tarkenee tuo nakupellekin lenkkeillä ;o)